torstai, 7. kesäkuu 2007

...

Karmean tylsää. Olen niitä ihmisiä, joilla pitäisi olla koko ajan jotain tekemistä, mutta kun mitään ei ole. Kuolen kuukauden sisällä, jollen saa jotain kunnon tehtävää. Lähdemme sentään Juhannuksen jälkeen lomalle, ja se onkin ainoa asia mitä kannattaa odottaa.
 
Epäaktiivisuutta blogissani esiintyy yhä, yritän kirjoitella aina kun tapahtuu jotain mainitsemisen arvoista, kuten kummin kaiman kissa kuoli tai muuta sellaista.

sunnuntai, 3. kesäkuu 2007

Kesäloma!

Kesäloma alkoi! Pääsin siis lukion toiselle pitkään odotetulle lomalle. Blogiakaan en ole päivitellyt, sillä olen unohtanut jne. jne.
 
En tähän hätään keksi lisää kirjoitettavaa (kts. aika -.-), joten näkyillään. Hyvää kesälomaa koululaisille ja miksei vanhemmillekin! ^^

perjantai, 25. toukokuu 2007

Koeviikko, Nightwishin uusi laulaja

"Ennen Nightwish-pestiään Olzon lauloi Alyson Avenue -nimisessä rockyhtyeessä. Hän on ollut mukana myös bändissä nimeltä Disdain.

Anette kasvoi musikaalisessa perheessä ja hän on esiintynyt ja laulanut koko ikänsä, mm. Abba-coverbändissä. Musiikkia hän on opiskellut niin Göteborgin Balettakademiessa, Kööpenhaminan konservatoriossa kuin Malmön musiikkiopistossakin."

Kuva: http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/viihde_2007_isot_kuvat/437947.jpg

 Lähde: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/530146?nightwish (MTV3)

Sellaista. Musiikkinäytteen (Eva) perusteella sanoisin, että Anette on jopa Turustakin parempi. Erittäin puhdasta laulua. Mahdottoman hyvä valinta!

 

Viime viikkoina kirjoittelu on jäänyt vähemmälle lifettämisen takia. Minullakin on elämä, ja tämä viikko oli koeviikko. Rankkaa... olen valvonut monena yönä lähes puoleenyöhön. Tulevina viikkoina minulla on paljon enemmän aikaa blogille, sillä viimeinen viikko on suht rento, ja sen jälkeen alkaa kesäloma! Ajatelkaa, vain yksi (1) viikko lomaan! Lukion ensimmäinen vuosi oli melko rankka verrattuna ysiin, mutta lukiolaiset saavat enemmän vapauksia yms., eli sinänsä hyvä vuosi. Moni on vaatinut lisää kirjoituksia blogiin, joten yritän kirjoitella tänne useammin. Kiitokset 'tukijoille' ja lukijoille! ^^

 

torstai, 17. toukokuu 2007

Rankka päivä

Hei. Kävin eilen ystäväni kanssa Helsingissä, joten en ehtinyt kirjoittaa blogiini. Eipä minulla olisikaan mitään erityistä sanottavaa ollutkaan. :)
 
Lähdimme matkaan n. klo 14.50. Matka sujui hyvin, ja saavuimme Kamppiin noin suunnilleen aikataulussa. Emme jääneet Kamppiin sen kummemmin notkumaan, vaan lähdimme samantien kohti Forumia.
 
Eksyimme Stadiumiin, jossa sitten kiertelimme aikamme ja katselimme paikkoja. Löysin itselleni mustavalkoisen treenipaidan. Tämän jälkeen lähdimme Stockmannille.
 
Sinne päästyämme ja aikamme kierreltyämme päädyimme levy- ja peliosastolle. Kaverini osti WoWin lisälevyn, Burning Crusaden. Jatkoimme pelien katselua jonkin aikaa (saimme jopa testata uutta PS3:n MotorStormia!), ja lähdimme viereiselle levyosastolle.
 
Etsimme luokkaa 'Metal' jonkin aikaa, muttemme sitä löytäneet. Päätimme tarkistaa 'Rock'-luokan; siellähän kaikki raskaampi materiaali olikin. Siltä osastolta löytyi mm. Britney Spearsia, Robbie Williamsia, Jimi Hendrixiä, Metallicaa ja Slayeriä. Löydettyämme tietyn Slayerin levyn, kauhistelimme sen korkeaa hintaa; kaikki levyt siellä näyttivät olevan yli 20€.
Jätimme ostamatta, sillä menisimmehän me vielä kuitenkin free record shoppiin.
 
Lähdettyämme kaverini mieleen putkahti tärkeä asia: ruokapuoli. Missä ja milloin? Lähdimme foorumiin, sillä siellä muistaakseni oli paljon ruokapaikkoja.
   Hetken päästä saavuimme 'aukiolle', jossa oli mm. McDonald's, Chico's, Manhattan... Päätimme tilata ruoat Manhattanilta, joka näytti kohtuulliselta.
Lehtipihvi maistui oikein hyvältä, eikä valittamista ollut muussakaan ruoassa. Kaverinikin kehui paikkaa.
Syötyämme päätimme lähteä kiertelemään 'pikkuliikkeisiin'.
 
Kierreltyämme päädyimme Mikonkadun Intersport megastoreen, jossa katseltavaa riitti. Mitään ostamisen arvoista emme kuitenkaan sillä kertaa löytäneet, joten lähdimme pois. Kävimme sen jälkeen OneWays-nimisessä vaateliikkeessä, josta sieltäkään ei löytynyt mitään. Huomasimme, että nyt pitäisi lähteä f. r. shoppiin ehtiäksemme bussiin.
 
Tallusteltuamme Lasipalatsin f. r. shoppiin huomasimme liikkeen laajentuneen hieman. Tunnelma oli silti sama, kuin viime kerrallakin.
Katseltuamme levyjä ja tarjouksia kaverini muistutti minua bussista, ja päätin löytää nopeasti jonkun levyn. Lopulta ostin Strapping Yound Ladin live-dvd:n, "For those about to rock: Live at Commodore", 13€.
 
Sen jälkeen lähdimme puolijuoksua Kamppiin, jossa bussi jo odottikin.
 
 
Tänään ei erikoisia tapahtunut; kurkku on vain ollut kipeä koko päivän. Onneksi huominen (18.5) on vapaapäivä. ^^
 
 
Loppuun uutinen:
 
"Linnanmäen uutuuslaite käyttökieltoon
 
Vuoristorata Kirnun kyydissä ollut mies loukkasi jalkansa eilen illalla. Helsingin poliisi tutkii tapausta tapaturmana. Sveitsiläinen valmistaja on tänään tutkinut laitteen."
 
(MTV3)
 
Laitteet olisi syytä tarkistaa aina täydellisesti ennen sen avaamista julkisuuteen. Tässä on hyvä esimerkki, miten ei saisi missään nimessä käydä.

tiistai, 15. toukokuu 2007

Takaisin omalle koneelle

Viimeinkin kone toimii taas niinkuin sen pitäisikin. Kone ei siis suostunut menemään latausruutua pidemmälle, vaan se jumittui.
 
Tämä päivä meni erittäin hyvin, sade vain häiritsi päivällä. Kävin juuri lenkillä, ja fiilis on erittäin hyvä. Vielä vuorokausi, ja alkaa lyhyt loma. Pitkästä aikaa.
 
Loppuun vielä uutinen:
 
"YLEn internetsivuilla maanantaina alkaneet ongelmat ovat toistuneet myös tänään. Palvelunestohyökkäyksestä johtuneet ongelmat alkoivat aamukahdeksalta ja ovat jatkuneet koko päivän. Katkot saattavat jatkua myös iltapäivällä. "
 
 
Sellaista. En henkilökohtaisesti ymmärrä, mitä hyökkääjä/t yrittävät saada aikaan tällä tempauksella. Toivottavasti poliisi saa tekijän/-t kiinni pian.